Seura

Turussa rugbya on pelattu tositarkoituksella vuodesta 2002 lähtien, kun Eagles Rugby Football Club perustettiin. Tarkemmin ottaen ensin pelasivat miehet ja sittemmin perustettiin myös naisten joukkue. Seuran naisten joukkue Swans pelasi historiallisen ensimmäisen kautensa vuonna 2013. Seurassamme on lisäksi jatkuvasti kehittyvää junioritoimintaa.

Treenaamme ympäri vuoden. Talvella ja keväällä sekä miehet että naiset pelaavat 7-rugbya ja kesäisin 15-rugbya SM-sarjoissa. Pelikausiin on mahtunut onnistumisia, venymisiä, tappion karvaita hetkiä ja ennen kaikkea mahtavaa seurahenkeä.

Lähimpänä menestystä miesten joukkue oli vuonna 2012, kun joukkue taisteli itsensä 15-sarjan SM-hopealle. Tämän lisäksi miehet ovat ottaneet 7-sarjan SM-pronssia vuonna 2017. Naisten joukkue saavutti ensimmäiset semifinaalipaikkansa 15-rugbyssa 2016 ja 2017 ja sijoittuivat pronssille vuonna 2019. Vuonna 2020 naiset pääsivät ensi kertaa finaaliin ja saivat hopeaa, joten suunta on ollut hyvin nousujohteinen. Vuonna 2010 Eaglesien juniorit voittivat 7-sarjan SM-kultaa. Viime vuosina juniorimme ovat päässeet esittelemään pelitaitojaan yksittäisissä peleissä, sillä virallista sarjaa ei ole järjestetty pariin vuoteen.

Lisäksi teemme yhteistyötä Turun alueen koulujen kanssa viedäksemme lajia ja juniorityötä eteenpäin. Tulemmekin mielellämme esittelemään lajia eri tilaisuuksiin ja eri ryhmille.

Toimintaamme on helppo tulla, sillä kaikki harjoituksemme ovat avoimia. Lisäksi järjestämme muutaman kerran vuodessa erillisiä try out -treenejä, joissa käydään läpi rugbyn alkeita. Rugby on monipuolinen joukkuelaji, jossa kaikenkokoisille ja -tasoisille löytyy pelipaikka.

Tule ennakkoluulottomasti kokeilemaan, olisiko rugby juuri sinun lajisi. Löydä se (s)oikea!

Tarkemmat yhteystiedot täältä.

Turku Eagles RFC löytyy myös Instagramista, sekä Facebookista.